Näytetään tekstit, joissa on tunniste leimasimet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leimasimet. Näytä kaikki tekstit

2015/02/16

DIY paperipussien nimikointi

Meille tulee ehdottamasti karkkibuffa. Aiemmin jo esittelin hieman astioita, joista sen aion koota. Irtokarkit ovat heikkouteni! Voisin luopua leivonnaisista, sipseistä, jäätelöstä ja kaikista muista herkuista kokonaan, mutta irtokarkeista en missään tapauksessa :) 
Olen siis intohimoisesti suunnitellut karkkibuffan ulkomuotoa ja oheistarvikkeita. Ostin hopea-valkoraidallisia paperipusseja facebookin hääkirppikseltä. Olin ihastellut myös Etsyssä myytäviä nimikoituja paparipusseja. Niiden tilaaminen olisi vain tullut suhteettoman kalliiksi. 
Sain ajatuksen, että voisin nimikoida pussit itse. Ensin etsin paikkoja, jossa voisin teetättää meille oman leimasimen. Leimasimen teetättäminenkään ei ole mitään halpaa puuhaa, joten päädyin ostamaan valmiita kirjaimia ja numeroita sekä mustan mustetyynyn. Näitä voi käyttää muussakin koristelussa.

Laitoin aina leimatessa pussin väliin paperinpalan, jotta muste ei painaudu läpi toiselle puolelle.
Hidasta puuhaahan tämä on, mutta samalla voi vaikka suunnitella ja kuunnella hääjuhlan biisilistaa!
10 tehty 80 jäljellä...


Lisäyksenä vielä, että ei olla Yoko & John :D Tarkoituksena on vaan ainakin vielä pysytellä osittain anonyyminä.