Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhlapaikan koristelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhlapaikan koristelu. Näytä kaikki tekstit

2015/03/01

Kukkaterveiset Berliinistä!

Viimeisestä kirjoituksesta on vierähtänyt luvattoman pitkään! Olen ollut todella kiireinen ja hääjärjestelyt ovat joutuneet hieman sivummalle. Olen viettänyt nyt muutaman päivän Berliinissä.
Täällä on jo kevät hieman pidemmällä ja eillen pääsin ihastelemaan kukkien väriloistetta Prenzlauer Bergissä. Lauantaisella kävelyllä mukaan tarttui monta hyvää ideaa hääkimppuun.

Ennen matkalle lähtöä kävin kyselemässä parista eri Helsingin kukkakaupasta hääkimppuvaihtoehdoista. Sain aivan järkyttävän huonoa palvelua ensimmäisestä liikkeestä ja toisesta taas niin hyvää, että uskon tilaavani kukat sieltä. Liikkeissä on niin suuria eroja, että on vaikea uskoa niiden edes toimivan samalla alalla. Ensimmäisessä kaupassa minua kehotettiin tulemaan takaisin kolme viikkoa ennen häitä. Myyjä ei muistanu, mitä kukkia syyskuussa on tarjolla, eikä vaivautunut esittelemään niitä, joita on aina saatavilla. Minusta tuntui, että joudun asiakkaana kaivelemaan ne tiedot, joita myyjän olisi pitänyt minulle tarjota. En viitsinyt edes kysellä kuvia mallikimpuista tällaisen "palvelun" jälkeen.

Toiseen liikkeeseen ennätin matkalle lähtöä edeltävänä päivänä. Floristi otti minut iloisesti vastaan ja esitteli heti koneeltaan kuvia tekemistään hääkimpuista. Hän ehdotti ihania kukkayhdistelmiä ja sai heti kiinni tyylistäni ja refenrenssikuvistani. Hän tiesi myös huomauttaa millaiset kukat kannattaa jättää kimpusta pois vääränlaista tai liian voimakasta hajua aiheuttavina. Itse en tällaista olisi edes osannut kysyä!



Haluaisin kimppuuni ainakin valkoisia neilikoita ja ripauksen lilaa väriä. Siinä saisi olla myös rouheutta, kuten ohdakkeen kukkia, mehikasvi tai oksia. Haluaisin päähäni kukkakranssin. Toisaalta korukranssitkin ovat todella kauniita ja olen jo aloittanut sellaisen näpertelyn. Ehkä käytän toista päivällä ja toista illalla! Kaasoille ideoimme hiuskukkia samanlaisista kukista kuin kimpussani, mutta niin että jokaisella olisi hieman erilainen asetelma. Vieheet ovat vielä suunnittelun alla ja en ole varma tullaanko niissä näkemään kukkia ollenkaan.

Markkinoilla oli myynnissä huumaavan tuoksuista laventelia, jota itse haluaisin jotenkin yhdistää hääkukkiin ja koristeluun. Laventeli on myös ihana vaihtoehto riisille, jos haluaa heittää jotain kirkon portailla.



2015/02/13

GLITTERPÖYTÄNUMEROT

Halusin meidän pöytäkoristeisiin vähän bling blingiä. En ole muuten mikään glitterin suurkuluttaja, mutta ajattelin, että meidän teollisuushenkinen juhlatila tarvitsee hieman säihkettä. Sulhanenkin näytti vihreää valoa glitterpöytänumeroille.  Alunperin tarkoitukseni oli tehdä pahviset pöytänumerot aivan alusta lähtien, mutta bongattuani nämä valmiit pohjat alesta säästyi taas hieman aikaa. 10 cm korkuiset pahvinumerot on ostettu Sinellistä. Maalasin numerot ensin mustiksi. Jos glitteriä irtoaa, ei se näytä niin pahalta alta pilkottavan värin ansiosta. Tietysti parasta olisi maalata numerot mahdollisimman samansavyisellä maalilla. Valkoinen maali oli loppunut, joten en voinut sekoitella harmaata ja hopeamaalia en halunnut ostaa vain tähän projektiin.

Maalasin numerot ensin siis mustalla akryylimaalilla. Annoin maalin kuivua, jonka jälkeen sivelin numeroon Eri Keeperiä ja ripottelin glitteriä heti liima-alueelle. Yleis- ja puuliima käyvät aivan yhtä hyvin. Liima kuivuu aika nopeasti, joten huomasin, että helpointa on glitteröidä alue tai sivu kerrallaan. Heti glitterin ripottelun jälkeen voi ravistella ylimääräiset hileet pois. Kannattaa pitää alla paperia, jonka keskelle on tehty taitosura. Tämän avulla saa helposti kaadettua ylimääräisen glitterin takaisin rasiaan. Jos haluaa tuplavarmistaa glitterin pysymisen voi pintaan laittaa vielä spraylakkaa.

Pohjaan kannattaa liimata coctailtikku tai pala grillitikkua, jotta numeron saa pysymään tukevasti alustassaan. Itse laitan numerot kukkaruukkuihin, mutta niille voi keksiä lukemattomia muitakin paikkoja. Pahvinumerot ja kirjaimet ovat kyllä aivan mahtavia, sillä ne voi päällystää mitä erilaisimmilla materiaaleilla, kuten helmillä, niiteillä, höyhenillä, silkkikukilla, kankaalla, kaarnanpaloilla, tikuilla, korkeilla, nuppineuloilla, napeilla, paperilla, vain mielikuvitus on rajana.


2015/01/25

Pöytäkukat kasvamaan


Leikkokukat, ruukkukasvit, luonnonkukat, oksat, lehdet, saniaiset, kivet, kristallit...Mitä valita pöytäasetelmiin? Häämme ovat syksyllä, joten valitettavasti en pääse keräämään kukkia luonnosta. Minusta tuntuu myös hullulta ostaa valtava määrä leikkokukkia, jotka lakastuvat ja joutavat roskiin heti häiden jälkeen. Kukat menivät heti budjetissamme sinne pihistä listalle. Varsinkin monet talvimorsiammet suosivat myös pöytäasetelmia, joihin ei tule kukkia ollenkaan. Mielestäni industrial-henkinen häätilamme vaatii kuitenkin kukkia pehmentämään tunnelmaa. 

Aiomme tehdä pöytäasetelmat ruukkukasveista. Ruukkukasvit ovat leikkokukkia edullisempia, jos valitsee lajikkeita, joita voi jakaa pienempiin osiin ja jotka tekevät helposti pistokkaita. Osan istutuksista voi antaa myös vieraslahjoina häiden päätteeksi. Saatamme hankkia myös vähän leikkokukkia istutusten väliin tuomaan pöytiin väriä. 

Image: Next Exit Photography via Belle the Magazin
Image: Love is a Big Deal via Ruffled



Image: Featherlove Photography via Bash Please 
The Lane
The Lane

Ihastuin valtavasti jo jonkin aikaa trendinä olleisiin mehikasviasetelmiin. Päätinkin kokeilla millaisia yhdistelmiä hankkimastani aloe verasta ja pallerohärmälehdestä syntyy. Ostin siis kaksi aloe veraa, yhden pallerohärmälehden ja minulla oli jo ennestään anopinkieliä, jotka kaipaavat taas jakoa uusiin ruukkuihin. Näissä kuvissa ei näy isompia asetelmia eikä varsinaista aloe veraa, jonka juurelta löysin nämä pienet pistokkaat. Toivon, että pistokkaat lähtevät kasvamaan ja yhdistelemäni lajikkeet viihtyvät keskenään.

Pienen googlettelun jälkeen sain selville, että ainakin teoriassa kasvien pitäisi menestyä samassa ruukussa ja verrattaen pienessäkin tilassa. Ruukkuja olen haalinut kirppiksiltä 1-3 euron hintaan. Haluan eri kokoisia ja muotoisia ruukkuja, joista on kiva rakennella asetelmia hääpöytiin tai laittaa ruukut vaikkapa aiemmin mainitsemiini puulaatikoihin. 

Mullan päälle ripottelin koristelasimurskaa ja kokeilin sijoittaa sekaan myös kiviä ja kristallin. Mielessäni pyöri sellainen upea aavikko/geode-henki, jota varsinkin The Green Wedding Shoes blogin häissä on näkynyt aina välillä. Pitäisiköhän alkaa keräämaan kaikki vastaan tulevat suolalamput, kynttilänjalat ja kristallikivetkin :)



2015/01/11

KULMIKKUUTTA JA RAKENNUSMATERIAALEJA HÄÄPÖYTÄÄN

Mielestäni on kiva päättää teemavärien lisäksi myös jonkinlainen muoto- ja materiaaliteema. Tämä yhtenäistää hääkoristelua ja muotojen toistuminen tuo tunteen huolitellusta suunnittelusta.
Ihastuin itse geometrisiin koristeisiin. Meillä tullaan siis valamaan ensi kesänä paljon betonia ja nikkaroimaan puulaatikoita kukkaistutuksille. Materiaali- ja muototeemaa voi toistaa pöytäkoristeissa, painotuotteissa tarjoilussa jne.

Image: Jonny Valiant via Martha Stewart Weddings
Image: Yes Please
Image: Ruffled
Image: Emma Sharkey









KORISTELUFIILIKSIÄ

Netti on täynnä mitä ihanimpia juhlatilan koristeluideoita. Meidän teemavärit ovat valkoinen, harmaa, hopea ja musta. Aion käyttää koristelussa myös puuta ja betonia sekä kirkkaita värejä ns. tehosteväreinä. Värejä tulee olemaan hillitysti esim. kynttilöissä ja kukissa.

Olen ihastunut kaikkiin roikkuviin nauhoihin ja niitä ei siis vaan voi olla liikaa kuten näistä kuvista näkyy!


Images: Patina Rentals 

Tein oman kokeiluversion tuollaisesta pyöreästä nauhakoristeesta. Käytin omassani valkoisista lakanoista leikattuja suikaleita, jotka kiinnitin vanhan lampunvarjostimen kehikkoon. Laitan kuvan tänne kun saan koristeen valmiiksi.

Valaistus on tärkeä osa tunnelman luontia ja koristelua. Tilassamme on valmiina valospotteja, joilla voi korostaa tiettyjä alueita, kuten bändin paikkaa, tanssilattiaa tai tiettyjä pöytiä. Haluan luoda tilaan sisäpuutarhatunnelmaa. Hamstrasinkin kasapäin jouluvaloja alennusmyynneistä. Tarkoitus olisi saada aikaiseksi jotakin tämän henkistä yhdistettynä nauhakoristeisiin.


Image: Jamie Clayton via Ruffled

Image: Byron Audio via Fresh Honey