2015/04/04

KUTSUT

Tuntuu jotenkin hassulta, että mitä lähempänä hääpäivä häämöttää, sitä vähemmän stressaan häävalmisteluista. Ehkä tämä kostautuu vielä jossain vaiheessa, toivottavasti kuitenkin ei! Fingers crossed!

Aikataulu on jotakuinkin hoidossa, sormukset tekeillä, puku tekeillä, cateringistä sovittu, asusteet hankittu, kukat tilattu, meikki ja kampaus varattu, bändi ja dj buukattu, videokuvaaja valmiina, vieraiden majoitus hoidettu, askartelut hyvässä vaiheessa, joitakin tarvikkeita varattu vuokraamoista, kutsut suunnittelun alla ja postimerkit ja kirjekuoret ostettuna. Hääintoilun suvantovaiheeseen ja blogihiljaisuuteen on tietysti vaikuttanut myös se, että olen ollut erittäin kiireinen omien töideni suhteen. Kiireessä ei muista murehtia ja stressata jokaisesta yksityiskohdasta.

Kutsuista puheen ollen, en voi vielä paljastaa millaiset meille tulee, mutta olen aivan innoissani graafikon laittamasta luonnoksesta! Hän sovitti hienosti yhteen kaikki toiveemme ja sai silti suunnitella aika vapaasti. Kutsuissamme tullaan näkemään ripaus geometriaa, minimalismia ja tietysti harmaata, valkoista ja mustaa. Minimalistinen tyylisuunta on alkanut viehättää entistä enemmän ja luulenkin, että karsimme ja yksinkertaistamme hieman myös hääkoristelua. Tylsää siitä ei missään tapauksessa tule, sen lupaan!

Image: Ceci New York via Pinterest
Eniten päänvaivaa on aiheuttanut kutsujen teksti. Kahlasin läpi kymmeniä malleja ja yritin yhdistellä niistä meille sopivat lauseet. Pohdimme yhdessä sulhasen kanssa sanamuotoja ja kutsuetikettiä. Luetutin tekstit myös yhdellä kaasoistani ja häneltä sain todella hyviä neuvoja. Koitimme pitää mielessä, että loppupeleissä kyse on informaatiosta ja sen välittymisestä mahdollisimman hienolla tavalla. Päätimme mm. että kaikki tieto tulee yhdelle kortille. Kaasoni on kuulemma useaan kertaan tuskaillut niiden ”aina jonnekin hukkuvien” välilappusten kanssa.

Tekstejä muokatessa meillä tuli sulhasen kanssa pari huvittavaa erimielisyyttä vastaan. Minusta lausahdus ”Sanovat tahdon” on kiva, mutta sulhasen mielestä ihan karsea. Päädyimme aloittamaan kutsun siis ”Olette sydämellisesti tervetulleita vihkiäisiimme…” Vihkiäiset on hieman hassu sana, mutta sopii meidän kutsuun paremmin. Nämä nyt ovat tällaisia makuasioita, joissa toisia pareja miellyttää toinen ja toisia toinen.

Väänsimme hetken myös pukukoodista tai pikemminkin sen ilmoittamisesta kutsussa. Sulhasen mielestä sitä ei tarvitse erikseen mainita. Joo, ei välttämättä ja en usko, että kukaan vieraistamme tulisikaan aivan sopimattomassa asussa. Minusta pukukoodi on kuitenkin kiva lisä ja helpottaa niitä, jotka pähkäilevät, että onko kyse todella rennoista juhlista vai pukeutuvatko kaikki pukuun.

Miten paljon voikaan viilata pilkkua ja vaiheilla, jopa kirjainten kanssa :D
R. S. V. P., joka tarkoittaa vastauspyyntöä ja tulee ranskankielestä répondez s'il vous plait vai V. P. -lyhenne, jota myös käytetään vastauspyynnöstä. Me päädyimme jälkimmäiseen. Se on lyhyempi ja taipuu kortissa paremmin sommittelullisesti. Laitoimme kutsuun myös vastauspyyntöä varten yhteystiedoiksi yhteisen hääsähköpostiosoitteen ja puhelinnumerot. Vanhimmat ihmiset voivat soittaa, mutta uskon monen vastaavan maililla tai suullisesti. En koe tässä digiajassa enää tarpeelliseksi käyttää erillisiä vastauskortteja. Kauniitahan ne ovat, mutta aiheuttavat turhaa vaivaa lähettäjille ja vastaanottajille.

Image:Lauren Vajda via Green Wedding Shoes

Image: Norman's printery via Oh so beautiful paper



Muutenkin koitimme pitää linjaa, vähemmän on enemmän, kuitenkin niin että kaikki tarvittava informaatio tulee sisällytetyksi. Jätimme osan otsikointeja pois ja tiivistimme ohjeita, jotta kaikki mahtuisi kauniisti kaksipuoliseen kutsuun.

Miten ajoissa meinaatte lähettää omat kutsunne? Eräs tuttavani oli jo saanut kutsun kesähäihin!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti